Koronaepidemian aiheuttamat muutokset loppuvuoden 2020 toimintaan

Järvenpään Metsänkävijöiden hallitus on linjannut Uudenmaan Partiopiirin suosituksen mukaisesti, että kaikki kasvotusten tapahtuva ryhmätoiminta tullaan lopettamaan 30.11.2020 alkaen vuoden 2020 loppuun saakka. Näillä rajoituksilla pyrimme mahdollistamaan kasvokkain tapahtuvan partiotoiminnan jatkumisen taas tammikuussa. 

Uudenmaan maakunta on siirtynyt marraskuun lopulla koronaepidemiassa kolmiportaisella asteikolla korkeimpaan eli leviämisvaiheeseen. Lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatkuvuudella on suuri painoarvo, mutta toiminnan tulee olla vastuullista ja kaikille turvallista. Tämän vuoksi Uudenmaan Partiopiiri on antanut lippukunnille loppuvuoden toiminnan osalta suosituksen perustuen voimassaoleviin Helsingin ja Uudenmaan Sairaanhoitopiirin ja Etelä-Suomen aluehallintoviraston määräyksiin ja suosituksiin.

Lippukunnan yhteinen joulujuhla 14.12. klo 18.30 etänä

Perinteinen joulujuhla tullaan järjestämään etänä 14.12. klo 18.30, jotta saisimme yhteisen lopetuksen syyskaudelle! Lisätietoja

PERUTTU: Talviretki 29.12.

Perinteinen talvileiri pyritään järjestämään seikkailijoille ja sitä vanhemmille jämeläisille päiväretkenä 29.12.

Adventtikalenterit

Myymättömät adventtikalenterit tulee palauttaa aiemman ohjeen mukaisesti 6.12. mennessä. Kalenterit palautetaan osoitteen Suvikatu 17 postilaatikkoon. Kalenterit palautetaan esimerkiksi yhdessä muovipussissa ja mukaan laitetaan selkeästi tiedoksi palauttajan etu- ja sukunimi, ryhmä ja palautettujen kalentereiden lukumäärä. Myydyt kalenterit tilitetään ohjeen mukaisesti 6.12. mennessä.

Partiotoiminnan jatkuminen vuonna 2021

Ryhmien johtajat tiedottavat vuoden alussa oman ryhmän kokouksien jatkumisesta kololla.