Mitä partio on?
Partio on maailman suurin nuorisoliike ja kaikille avoin harrastus kieleen, uskontoon ja taustaan katsomatta.
Partiota monipuolisempaa harrastusta saa hakea! Kokouksissa eli oman ryhmän tapaamisissa sekä erilaisilla retkeillä ja leireillä opitaan luonto- ja retkitaitoja, kädentaitoja, ryhmässä toimimista, luovuutta, toimeliaisuutta ja vastuun kantamista – ja samalla pidetään hauskaa! Partiossa kenenkään ei tarvitse katsoa sivusta, vaan kaikki pääsevät mukaan tekemään ja kokeilemaan.
Partion tavoitteena on kasvattaa persoonallisuudeltaan ja elämäntavoiltaan tasapainoisia, vastuuntuntoisia, aktiivisia sekä itsenäisesti ajattelevia paikallisen, kansallisen ja kansainvälisen yhteisön jäseniä. Kaiken ytimessä on yhdessä tekeminen sekä oppiminen. Partiotoiminnan ydin on partio-ohjelma, joka perustuu partion arvoihin ja ihanteisiin ja jota toteutetaan partiomenetelmän avulla.
Mikä on JäMe?
JäMe eli Järvenpään Metsänkävijät on vuonna 1987 perustettu Järvenpään Satukalliossa kokoontuva partiolippukunta eli partion paikallisyhdistys, jolla on noin 150 jäsentä. Me tarjoamme monipuolista partiotoimintaa kaikille, joita kiinnostaa luonnossa liikkuminen, tekemällä oppiminen ja leppoisen partioporukan seura. Mukaan pääsevät kaikenikäiset, sillä meidän lippukunnassamme toimintaa on aina perhepartiosta alkaen.
Partiotoimintaan kuuluu olennaisena osana toiminta luonnossa sekä luontokasvatus ja lippukunnassamme luonnossa toimiminen, retkeily ja erätaidot ovatkin keskeisiä asioita. Toimintaamme kuuluu retkiä ja leirejä, viikoittaisia kokoontumisia, partiokisoja ja vaelluksia. Lisäksi osallistumme moniin Suomen Partiolaisten ja Uudenmaan Partiopiirin järjestämiin suurempiin partiotapahtumiin.
Miten mukaan?
Ilmoittaudu mukaan täyttämällä jäsenhakemus niin olemme sinuun yhteydessä!
Lisätietoja jäsenyydestä ja jäsenmaksuista
Halutessasi voit käydä tutustumassa ryhmän kokouksessa tai lippukuntamme tapahtumissa enintään kolme kertaa ennen jäseneksi liittymistä. Olethan kuitenkin ennen tutustumista yhteydessä alla oleviin yhteystietoihin saadaksesi lisätietoja.
Tiesitkö, että partioon voi tulla mukaan myös aikuisena?
Käy kurkkaamassa mitä partio tarjoaa aikuiselle!
Yhteystiedot
Yli 7-vuotiaiden ryhmistä kiinnostuneet
Jyri Rantanen
[email protected]
050 329 9857
Perhepartiotoiminnasta kiinnostuneet
Aikuisena partioon
Tarja Seppälä
040 0400677
[email protected]
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.